tiistai 3. maaliskuuta 2015

WikiWartti-blogin kertausta ja kevään 2015 kirjoitusaiheita




Hyvät blogieni lukijat!

WikiWartti-blogi jatkaa WinCapitaa ja siihen liittyvien viranomaistoimien julkistamista. Nyt kertaus menneestä:

Case WinCapita teilattiin huijaukseksi, pyramidiksi, rahankeräykseksi ja ties miksi Suomen viranomaisten ja median toimesta. Totuus on, että WinCapitasta löytyi toimiva liiketoimintakonsepti, jollaisia on maailma pullollaan. Suomessa ei vielä ymmärretty eri valuuttakaupan muotoja mitä voi olla olemassa. Kaikki klubitoiminnot, lisenssipörssikaupat ym. ohitettiin oikeuksissa ja tutkinnassa, KRP ei ottanut esitutkintaan mm. kymmenillä miljoonilla euroilla tehtyjä lisenssikauppoja, mitä klubin jäsenet tekivät keskenään – oleellinen osa liiketoimintaa ja liikevaihtoa!

Samoin sisäministeriön nykyisellä arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiholla on ollut valtava ajojahti verkosto- ja suosittelumarkkinointeja kohtaan jo aikojen alusta. Hän aloitti myös sijoitusklubi WinClubin/WinCapitan viranomaisjahdin v. 2007 ja ilmeisesti näkee pyramideja ja rahankeräysrikosepäilyjä melkein kaikessa – jopa uskonnollisten järjestöjen toiminnassa. Suomen Asiakasmarkkinointiliitto on tehnyt 3.12.2014 hallintokantelun Jouni Laihosta. Myös kaikenlaiset muut pelitoiminnot kuin RAY:n ovat hänen metsästyskohteitaan.

Asiat, jotka maailmalla ovat laillisia, ovat Suomessa laittomia tai niistä vaikka tehdään laittomia, että ihmisten varat saadaan valtiolle. Valtion virkamiehet KRP, syyttäjä ja tuomarit ovat puolueellisia tutkimaan ja tuomitsemaan tällaisia juttuja, mistä valtio hyötyy rahallisesti, koska he ovat valtion palveluksessa ja puhaltavat samaan hiileen – he saavat palkkansa ja jopa mahdollisia kannustus-/tulospalkkauslisiä näistä rahoista!!

Case WinCapitaa on tutkittu jo vuodesta 2007 lähtien (valitettavasti vuonna 2007 viranomaiset eivät tehneet mitään oikeita asioita tutkinnan eteen, eivät edes kuulustelleet pääoperoijia!) ja oikeudenkäynnit hajautettu ympäri-ämpäri Suomea, mikä tarkoittaa, että edellä mainittuja korkeaa palkkaa nostavia satoja virkamiehiä (KRP, syyttäjät, tuomarit, ulosottomiehet, vanginvartijat, muut virkailijat) on saatu samalla työllistettyä reippaasti meidän kärsimystemme kustannuksella ja veronmaksajien varoilla. Uskoisin, että kymmeniä miljoonia euroja on saatu jo upotettua virkamiesten korkeisiin palkkoihin tässä keississä - onhan pelkkä KRP:n esitutkintakin kestänyt jo alkaen vuodesta 2008 - jo 8 vuotta!! ja vuonna 2007 on tehty jo joitakin toimenpiteitä. 

Me tutkittavat, wincapitalaiset, olemme sen sijaan joutuneet hirvittävän viranomaisvainon kohteeksi jo 8 vuotta omassa kotimaassamme ”olisi pitänyt tietää” –klausuulilla klubin toiminnan jäädyttämisen jälkeen - jäädyttämisen tekivät Suomen viranomaiset. Elämämme on kokonaisuudessaan tuhottu, jo aiemmin hankitut omaisuudet takavarikoitu ja viety! Lisäksi meidät on häpäisty julkisesti Suomen viranomaisten toimesta ja media teki loppusilauksen – varoitukseksi muille verkosto-/suosittelumarkkinoijille!

Itse olen räikeimpiä kohteluita saaneita tästä porukasta pelkän henkilökohtaisen suhteen perusteella päätekijään, kuten jo tuomari Kari Kangas totesi Vantaan käräjäoikeudessa: ”Wartti, te ette ole täällä käännöstöidenne takia vaan sen takia, että olette elänyt Mr. WinCapitan kanssa!” En ole koskaan ollut missään verkostomarkkinoinneissa mukana tai tiennyt mikä on rahankeräysrikos ja pyramidi?? Olen tehnyt työurani business-to-business –ympäristössä maahantuojien ja tukkukaupan palveluksessa myynti- tai osto-osastoilla tai myynyt toimialapalveluyritykseni samoja työpalveluita heille.

Mitään oikeita todisteita tai syy-yhteyttä syyttäjän ei ole koskaan tarvinnut esittää oikeuksissa. Tuomarit ovat vain nuijineet kaiken syyttäjän mielen mukaan pöytään tuomioiksi. Evänneet osan esitutkintamateriaalista puolustukselta, KRP ottanut vain syyllistävää materiaalia esitutkintaan, ei lisenssikaupparaportteja, tärkeitä puhelinkuunteluita jotka esim. minun kohdallani olisivat todistaneet syyttömyyteni ja tuon ajan tietoisuuteni, millä samalla tietoisuudella Hannun mieslähisukulainen (klubin pääoperoija) sai syyttämättäjättämispäätöksen – hänen sanaansa uskottiin – minun ei -> mies versus nainen = ei-yhdenvertaisuus!

Hannu Kailajärveltä evättiin pääoikeudenkäynnissä jopa pääpankkitilin rahaliikenteen nimitiedot eli kaiken a ja o, kuka on saanut ja mitä!!, vaikka hänelle lyötiin monen miljoonan vahingonkorvaukset maksettaviksi (muiden tekemistä lupauksista) ja sen lisäksi vietiin yrityksensä tilillä olleet rahat n. 5 miljoonaa euroa korvauksiin!

Viimeisiltä klubin toimintakuukausilta KRP ei ole myöskään luovuttanut serveritietoja. KRP väittää, että heillä ei ole noita tietoja, mutta se ei mitenkään voi olla mahdollista, koska serverien pitäjillä on aina varmuuskopiot asiakkaittensa tiedostoista. Se lukee jo serverisopimuksissakin! Syynä voi olla se, että sieltä löytyisi tosi suuria nimiä jäsenluettelosta: Suomen ministereiden, ex-puolustusvoimain komentajan, suuren pörssiyhtiön omistajan ym. nimiä.

Olen lausunut ministerien ja ex-puolustusvoimain komentajan nimet esitutkinnassa, kun jäsenten nimiä vaadittiin moneen kertaan. Olin päässyt näkemään vilaukselta klubin jäsenrekisteriä, kun tein sinne joidenkin asiakkaiden osoitetietojen päivitystä klubin loppuvaiheessa. KRP:n tutkija ei tuolloin kirjannut noita suuria nimiä edes ylös vaan minun piti pyytää kirjaamista myöhemmin uudestaan. Jotkut epäilevät vahvasti, että erään nyt jo huippu-uraa EU:ssa tekevän ministerin nimen näkeminen klubin jäsenrekisterissä ja nimen lausuminen esitutkinnassa on ollut syynä hirvittävään viranomaisjahtiin minua kohtaan, koska tätä kyseistä ministeriä on ennenkin suojeltu oikeustoimilta.

Viranomaisrikkomuksia, oikeusturva- ja ihmisoikeusrikkomuksia sekä EU-lakien rikkomuksia ja ylilyöntejä on tapahtunut Suomen viranomaisten puolelta tässä jutussa paljon ja se tarkoittaa sitä, että näistä voimme valittaa rajojen yli Euroopan Unioniin, ihmisoikeusrikkomuksista Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen kuten on jo tehtykin. Voi olla, että näissä prosesseissa menee koko loppuelämä, mutta mitäpä ei tekisi syyttömyytensä eteen? Minulla on nyt aikaa! En halua yrittää enää mitään Suomessa (eikä ole enää minkäänlaisia voimavarojakaan), koska kaikki työni tulokset on tuhottu, vaikka koko ikäni olen yrittänyt, käynyt töissä ja tehnyt välillä monessa vuorossa töitä ja pitkiä päiviä – yksinhuoltajan kun on ollut pakko yrittää!

Pääsyyttäjä Mika Appelsinin vaimo, Ulla Appelsin nimitettiin Iltasanomien päätoimittajaksi n. kaksi kuukautta ennen kuin Hannu Kailajärvi ja minä ainoina klubin päähaarasta saimme syytteen oikeudenkäyntiin. Ulla Appelsinin päätoimittama Iltasanomat, ei ole kirjoittanut sanaakaan WinCapitan toiminnallisuuksista kuten sentään muu media. Minä ja suuri joukko boikotoimme Iltasanomia. Ennen vanhaan sitä pidettiin kansan lehtenä – ei enää. Ostan iäkkäämmille läheisilleni ja luen netistä nykyään mieluummin Iltalehteä, joka kertoo myös joskus puolustuksen puheenvuoroja ja on tavallisen kansan lehti, jos pitää iltapäivälehdistä valita.

WikiWartti –blogin kevään tulevia aiheita ovat mm.:

-       - WinCapita-koepallon tarina
     - Varatuomari-ekonomi Ilkka Pitkäsen laatima muistio: Oikeudenkäynneissä tapahtuneet virheet
-       - Hannu Kailajärvi, onko hän vain atk-kurssin käynyt tissibaarin pitäjä, kuten Suomen media toitottaa…
-       - Oliko Hannu Kailajärvi huijannut itselleen 100 000 000 euroa, kuten mm. Ruotsin viranomaisille Suomen KRP oli ilmoittanut ja näin toitotettiin aikanaan myös Suomen mediassa? Onko hän saanut edes takavarikoitua 6 miljoonaa koskaan omaan käyttöönsä vai mistä se on muodostunut?
-       - Hallintokantelu Jouni Laihosta

Sekä käsitteitä, joita tuomaritkaan eivät ilmeisesti ole ymmärtäneet tuomioissaan:
-       - Mikä on pyramidi?
-       - Mikä on rahankeräysrikos?

jatkavat Suomen Keskusrikospoliisin kanteluni käsittelemistä ja ei-yhdenvertaisuutta, joka koskee minua versus klubin kahta miespäätoimijaa IP:tä ja KK:ta, jotka pääsivät kuin koirat veräjästä eivätkä joutuneet syytteeseen eivätkä mihinkään vastuisiin eikä heidän omaisuuttaan takavarikoitu huolimatta suurista rooleistaan klubien pääoperoijina ja mielettömän suurista klubista saaduista rahoista mitättömillä sijoituksilla!! Sen jälkeen käsittelyvuorossa ovat syyttäjän ja tuomareiden toimet.


Englanninkieliseen blogiini http://www.juridicalmurder.fi/  on tarkoitus saada ensimmäiset tekstit tänä keväänä. Ja kirjanikin saanee loppusilauksensa tänä vuonna, jos vain kirjoitusrauhaa ilmaantuu tarpeeksi. Be aware!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti